On tavanomaista ajatella, että taloudellinen toiminta on lähtökohtaisesti vaaraksi luonnolle. Luonnonsuojelija ei helposti näe talouselämässä muuta kuin ahneutta ja ongelmia. Toisaalta yritysten näkökulmasta luonnon arvojen puolustaminen näyttäytyy yleisenä uhkana, rajoituksena, jopa perusteiltaan epäselvänä viherideologiana. Ei kuulkaa, ei tällaisesta asetelmasta synny ratkaisuja. Jotain parempaa ja rakentavampaa on saatava aikaan, sillä samassa liemessä ovat niin yritykset kuin kuluttajatkin, jos hukkaamme luonnon toimintakyvyn perusedellytykset.
Luonto liiketoiminnassa eli Kansainvälisen luonnonsuojeluliiton IUCN:n Business & Biodiversity - aloite on vuodesta 2003 alkaen saanut kasvavaa kiinnostusta. Myös yritykset ovat olleet kiinnostuneita aloitteesta. Hyviä esimerkkejä sitoutumisesta ympäristötavoitteisiin on Suomestakin. Miettikääpä Repoveden kansallispuiston perustamisvaiheita, Puhdas Itämeri-kampanjaa tai VR:n ja Suomen luonnonsuojeluliiton palkittua Matkalla maisemaan -hanketta. Kansainvälisesti toimivat suuryritykset tarjoavat useita kiinnostavia esimerkkejä.
Yritykset voivat kohentaa julkikuvaansa lahjoittamalla rahaa luonnonsuojeluhankkeisiin - kansalaisjärjestöille ja säätiöille. Luonnonsuojelun sponsorointi on toki sopivaa siinä missä urheilunkin. Kritiikkiä voi tulla viherpesusta, jos yritys jatkaa luonnonvarojen suhteen toimintaansa vanhaan tapaan.
Yritys voi omassa toiminnassaan huolehtia tarkasti lainsäädännön ja viranomaisten ohjeiden noudattamisesta. Toimintaa voidaan varmentaa erilaisilla sertifiointijärjestelmillä ja standardeilla. Tällainen toiminta on kannatettavaa ja kunnioitettavaa, sillä ympäristölainsäädännön tarkka noudattaminen on hyvin vaativaa. Kuinka paljon saataisiinkaan aikaan jo sillä, että yritykset selvitysten tilaajina paneutuisivat huolella hankkeiden ja suunnitelmien ympäristövaikutusten arviointiin, eivätkä tyytyisi halvimman konsultin heikkolaatuisiin selvityksiin.
Vaikeinta, mutta nähdäkseni kaikkein hyödyllisintä, on sisäistää luonnon monimuotoisuuden suojelun ja kestävän käytön strategia osaksi yrityksen toimintaperiaatteita ja strategisia tavoitteita. Joissakin kansainvälisissä suuryrityksissä tähän on jo mentykin. Yrityksen ylin johto saattaa julistuksenomaisesti ilmoittaa, että yrityksen tavoitteena on minimoida sen toiminnan vaikutukset luonnon kestokykyyn ja peräti nollata ne määrävuoteen mennessä.
Heittämällä kovan, saavuttamattomaltakin tuntuvan tavoitteen, yritys samalla pakottaa oman koneistonsa toimimaan sen mukaisesti. Yrityksen strategian tulee leikata läpi koko tuotantoprosessin, tuotteen elinkaaren ja organisaation. Jos kansalaiset uskovat julistukseen ja arvostavat tekoa, pitäisi myönteisen palautteen tulla markkinoilta.
Suomessa tästä on esitetty myös epäileviä kommentteja. Tällainen toimintatapa ei muka ole suomalainen tapa toimia, koska me “teemme ensin ja mainostamme vasta sitten”. Yritykset välttävät korkealentoisia julistuksia.
Varmasti on totta, että teot puhuvat puolestaan. Varjopuolena kuitenkin on, että vähittäisten parannusten tiellä ei sitouduta pitkän ajan tavoitteisiin. Samalla ehkä menetetään myös mahdollisuus myönteiseen julkisuuteen. Miksi näin toimitaan? Sillä jos myönteinen julkisuus on palkinto päättäväisistä toimista kohti vastuullista ja kestävää yritystoimintaa, on palkinto kaikin mokomin myös saatava.
Ilkka Heikkinen
Ilman muuta yritysten yhteiskuntavastuuta kannattaa toteuttaa myös luonnon monimuotoisuuden hoidossa.
VastaaPoistaHelpointa olisi välttää luonnolle haitallisia hankkeita. On käsittämätöntä, että esimerkiksi energiayhtiöt spekuloivat yhä koskiensuojelulain ja Natura-alueiden avaamisella tekoaltaisiin.
Hyvin mennyttä biodiversiteettihanketta voi käyttää myös firman mainosoasto, esimerkiksi VR:n ja Luonnonsuojeluliiton palkittu perinnemaisemahanke.
Koska taloutemme painopiste on siirtynyt palvelu- ja tietoaloille, näillä yrityksillä luulisi olevan entistä suuremmat mahdollisuudet tukea luonnon monimuotoisuutta.
VastaaPoistaYritysten ja yksityisten lahjoitukset ympäristöjärjestöille kannattaisi tehdä verovapaiksi.
Jälkiteollisessa yhteiskunnassa yrityksen tärkein tuotannontekijä on sen maine.
VastaaPoistaTämä ajaa proaktiivisia yhtiöitä "name and fame" -yhteistyöhön ympäristöasioissa. Esimerkiksi Stora Enson uusi johtaja pisti Inarin metsäkiistan halki, poikki ja pinoon. Metsäteollisuus on myös ruvennut kokeilemaan ympäristöjärjestöjen suosimaa FSC-sertifikaattia.
Toisaalta suomalaisten ympäristöjärjestöjen kannattaisi ottaa oppia maailmalta ja ryhtyä aktiivisemmin myös kovistelemaan luonnonsuojelussa epäonnistuneita yrityksiä "name and shame" -keinoilla.
Esimerkiksi Vuotosta ja Kollajaa kuin käärmettä pyssyyn ajavat Kemijoki Oy ja PVO ovat päässeet helpolla Greenpeacen kansainväliseen palmuöljykampanjaan verrattuna.
Vastaavasti Vapo ansaitsisi aivan toisenlaista käsittelyä kuin kravaattikaulaisten suojelujärjestöjen oikeudellista ja tieteellistä jargonia. Mistä syntyy se suoliike, joka vie vaikkapa humuspäästötölkin Vapon yhtiökokoukseen ja asiakkaille?
90-luvun laman- ja Europan yhteisöön liittymisemme jälkeen rahoitti EU:n sosiaalirahasto Suomessa vuosikausia Ympäristöjohtamiskoulutusta, jonka tavoitteena oli saada käyntiin laajamittainen ympäristöjärjestelmien laatiminen yrityksille. Kansainvälisen ISO 14 001-standardien mukaiset ja EU:n omat EMAS-järjestelmät yleistyivät jonkin verran, mutta oli myös tavoitteena laajentaa toimintaa suomalaisiin PK-yrityksiin.
VastaaPoistaToiminta on ollut vapaaehtoista, mutta tuntuu siltä, että paljon olisi vielä tehtävää varsinkin, kun energiaratkaisuilla ja erityisesti energiansäästöllä olisi paljon säästettävää ja yritysten henkilöstöjen ympäristötietoisuuden lisäämisessä kehittämistä.
Ihmetyttää, ettei Ympäristöministeriö ja ELY-Keskukset ole erityisesti edistämässä kyseitä toimintaa, vaan se lienee yksityisten konsulttitoimistojen ja yritysten oman imagonkehittämistahdon varassa, mutta se ei käytännössä toimi yritysten oman toiminnan suunnittelussa tai henkilöstön ympäristötietoisuutta lisäävänä koulutuksena tai auditointeina vaan "lupauksina ja lausahduksina" ns. ympäristöraporteissa.
Ilmeisesti vientiyrityksillemmekin riittää hyvin matala profiili ympäristösertifikaattien toteutuksessa, koska kohdemaissa ei välttämättä noudateta - vielä- sen korkeampaa moraalia. Ympäristöjärjestelmistä ja jatkuvista auditoinneista pitäisi kuitenkin olla selvää taloudellista hyötyä mm. energiansäästöinä ja näin syntynyttä säästöä voitaisiin hyödyntää lisäämällä panostusta luonnon monimuotoisuuden huomioonottamisessa ja kestävän kehityksen strategiassa.