Alueiden suojelu luontoa muuttavilta toimilta on vanha ja hyvä keino turvata luontoa. Suomessa suojelualueita on perustettu vaiheittain, vaihtelevin ajatuksin ja perustein jo ennen maan itsenäistymistä. Valtion mailla on nyt 37 kansallispuistoa, 19 luonnonpuistoa, noin 500 muuta luonnonsuojelualuetta ja 12 suojeltua erämaa-aluetta. Seuraavat vuodet teemme töitä valtiolla olevien suojeltavien alueiden perustamiseksi asetuksilla. Yksityisiä luonnonsuojelualueita on lähes 5 500.
Suomalaiset ja ulkomaiset matkailijat kävivät kansallispuistoissamme viime vuonna peräti lähes kaksi miljoonaa kertaa. Käyntien tulo- ja työllisyysvaikutukset olivat vuodessa yli sata miljoonaa euroa. Rahat menivät oikeaan paikkaan, sillä eniten kävijöitä oli Pohjois- ja Itä-Suomessa, joiden taloudessa matkailutuloilla on erityinen paino.
Suojelualueet ovat kiistatta kansallinen aarreaitta. Suomen laaja suojelualueiden verkosto turvaa luontomme arvokkaimpia alueita. Metsien monimuotoisuutta turvaava METSO-ohjelma ja suostrategia tietävät täydennyksiä siihen tulevaisuudessakin.
Tätä verkostoa ei kuitenkaan vielä voi kutsua toimivaksi suojelualuejärjestelmäksi.
Alueiden hoidon ja käytön, ennallistamisen, rauhoitusmääräysten, maastoon merkinnän, palveluiden ja tietojärjestelmien kehittämisessä on paljon tehtävää myös tuleville vuosikymmenille. Järjestelmää olisi syytä selkeyttää vähentämällä sekavia suojelualueluokkia ja kirjavia rauhoitusmääräyksiä.
Monet suojelualueet ovat aiemman talouskäytön jäljiltä luonnonsuojelumielessä "vajaatuottoisia". Ennallistamisella ja aktiivisella luonnonhoidolla suojeluun tehdyistä sijoituksista saadaan irti enemmän tehoa. Erityisesti ennallistamista on varaa parantaa - laatu on määrää tärkeämpää.
Natura 2000 –alueet näyttäytyvät liian usein passiivisina kieltojen ympäröimänä luonnonarvojen linnakkeina. Niiden tarkoitus on kuitenkin muodostaa dynaaminen ja kehittyvä verkosto, joka sopeutuu mm. muuttuvassa ilmastossa ympäristön väistämättömiin muutoksiin.
Naturassa on mukana useita alueita, joita ei ole tarkoituskaan perustaa luonnonsuojelualueiksi. Niillä suojelua ja kestävää käyttöä voidaan edistää vaikka hoitamalla talousmetsiä ja vesistöjämme, maatalouden ympäristötuella rahoitettavilla hoitotoimilla sekä hyvällä maankäytön suunnittelulla.
Katse on suunnattava myös alueille, jotka jäävät verkoston ulkopuolelle. Ovatko suojelualueiden väliset yhteydet kunnossa? Miten saadaan aikaan toimiva "vihreä infrastruktuuri"? Vai syökö elinympäristöjen pirstoutuminen vääjäämättä luonnon turvaverkkoa?
Suomessa on hyviä kokemuksia kansallisista kaupunkipuistoista, maisemanhoitoalueista ja valtion retkeilyalueista. Löytyisikö näistä malleista "kolmas tie", joka muuttaisi värilliseksi monien pelkäämän harmaan vyöhykkeen? Ota kantaa!
Ilkka Heikkinen
Kiitos mielenkiintoisista ääneen ajatteluista.
VastaaPoistaEtelä-Suomen osalta pitää kysyä: Missä se suojelualueverkosto on? Suomen kartalla näkyy vain hajanaisia pisteitä kuin kärpäsenlikoina.
VastaaPoistaSuomen suojelualueiden pääosa on nyt Lapissa. Mitä pohjoisemmaksi ja vähätuottoisemmalle maalle mennään, sitä enemmän suojelualueita on. Vaikka etelässä on eniten lajeja, uhanalaisia ja kovimmat maankäyttöpaineet eli suurin suojelutarve. Periaatteessa Suomen suojelualueverkostokartta pitäisi kääntää toisin päin.
On olennaista oivaltaa, että etelän maankäyttöpaineiden keskellä ei voi suojella riittävän tehokkaasti "harmaalla vyöhykkeellä". Esimerkiksi kaavojen virkistysaluevaraus VR on Helsingin kaavoittajien itsekin vitsailemasti "Varattu Rakentamiselle".
Suojelualueverkoston kehittäminen on välttämättä päätehtävä tulevaisuudenkin suojelutyössä. Toki muitakin keinoja tarvitaan, mutta vain tämän päätehvän tukitoimintoina.
Keskeisin perusasia olisi tehdä Suomessakin tärkeiden kasvialueiden kartoitus (IPA). Kasvien hotspotit ovat usein myös niistä riippuvien uhanalaisten hyönteisten keskittymiä. Ne ovat usein myös uhanalaisten luontotyyppien perusta.
VastaaPoistaNyt pitää täyttää ensin Nagoyassa sovittu 17 prosentin suojelualuetavoite.
VastaaPoistaSen jälkeen on seuraavaan jääkauteen asti aikaa fundeerata harmaita vyöhykkeitä ja kolmansia teitä.
Kansallispuistoverkostosta kannattaisi seuraavan hallituksen tehdä gap-analyysi. Sen mukaan perustettaisiin uusia ja laajennettaisiin vanhoja.
VastaaPoistaErityinen tarve olisi merellä, vedenalaisissa luontotyypeissä. Selkämeren kansallispuisto oli ensimmäinen varsinainen meripuistomme, jossa oli paljon vettä ja vedenalaista luontoa mukana.