maanantai 24. lokakuuta 2011

Uusi keskustelukierros


Hei taas ystävät! Kevät vaihtui kesäksi ja lopulta syksyksi. Suomen luonnon monimuotoisuuden turvaamiseen tähtäävä strategiatyö etenee.

Etsimme keväällä nettikeskustelun kautta tuoreita ajatuksia luonnon monimuotoisuuden suojelusta ja kestävästä käytöstä, ja saimme runsaasti hyödyllisiä kommentteja työmme tueksi. Strategiaa päivittävä työryhmä on nyt uurastanut työnsä kimpussa: päivittänyt vanhan strategian taustatekstit ja luonnostellut uudet päämäärät ja tavoitteet. Alkuperäinen aikataulu ei aivan pitänyt, mutta uutta aikaa kalenterista aina löytyy, kun asia on tärkeä.

Jatkamme nyt strategialuonnoksen pohjalta aikaisempaa keskustelua. Toivomme, että keväällä keskusteluun osallistuneet katsoisivat mitä olemme saaneet aikaan. Kaipaamme myös uusia näkökulmia. Edellisellä kierroksella saamissamme vastauksissa painottui hienoisesti luonnonsuojeluun jo vihkiytyneiden kansalaisten ääni.

Nyt erityisen arvokkaita olisivat kannanotot henkilöiltä, jotka työnsä, asuinpaikkansa, harrastustensa tai kokemustensa kautta ovat lähellä luonnon monimuotoisuutta ja siinä tapahtuvia muutoksia. Siis tervetuloa osallistumaan keskusteluun kalastajat, poromiehet, rajavartijat, metsästäjät, maanviljelijät, opettajat, marjanpoimijat, kotipuutarhurit, matkailuyrittäjät… niin tervetuloa kaikki! Luonnon monimuotoisuus koskettaa syvällisesti joka ikistä suomalaista, kun tarkemmin ajattelee.

Strategialla alkaa olla jo muoto, ja sen taustat vastaavat nykypäivän tilannetta. Vai vastaavatko? Tämä olkoon ensimmäinen kysymyksemme teille: Onko luonnoksessa tehty hahmotus haasteista ja niistä esitetyt kannanotot ajanmukaisia, oikeaan osuneita ja riittäviä?

Kansallisen strategian päivittämistyön tarkoituksena on saada se yhdenmukaiseksi kansainvälisten tavoitteiden ja sopimusten kanssa. Yksityiskohtia on muokattu Suomen oloihin sopiviksi. Mutta onko Suomen luonnossa jotain, joka jää tyystin kasainvälisten linjausten ulkopuolelle? Se ei olisi mikään ihme, mutta voi olla, että me valmistelijat otamme esimerkiksi "Aichi-Nagoyan" lauseet liian itsestään selvinä. Tästä nousee toinen kiinnostava kysymys: Ovatko strategian päämäärät ja niiden mukaiset tavoitteet onnistuneita?

Lopuksi palaan vielä viime kevään keskustelun kirkastaneeseen johtopäätökseen. "Arvoista pitää keskustella. Ja arvolähtökohtia pitää miettiä kriittisesti päätöksenteon valmistelussa – muuten siitä puuttuu suunta ja sielu." Kirjoittakaa siis vapaasti ajatuksianne luonnosta, sen monimuotoisuuden suojelusta ja kestävästä käytöstä − myös arvolähtökohdista, edellisten kahden kysymyksen kahlitsematta.

Strategialuonnoksen ja kyselyn löydät täältä.

Suurkiitos!

Ilkka Heikkinen

Kuva: Syysmyrsky saapumassa Inkoon saaristoon.

3 kommenttia:

  1. Aihe on tärkeä, joten toivottavasti moni vastaa kyselyyn ja tuo uusia ideoita luonnon monimuotoisuuden turvaamiseksi. Pelkkä strategia vain ei riitä, pitää ryhtyä tuumasta toimeen. Luonnon monimuotoisuus on ajateltava myös koko maapalloa kattavana sillä eihän luonto tiedä missä Suomen rajat menee ja minne se monimuotoisuus päättyy.

    VastaaPoista
  2. Monimuotoisuuden turvaamiseksi on tehty strategia, mutta palautetta ei näköjään haluta soista ja niiden käytöstä. Näin ymmärrän tämän lauseen:

    "Valtioneuvosto katsoo, että Suomen soiden tilaa ja uhkatekijöitä tulee tarkastella laajana kokonaisuutena. Sen vuoksi se käsittelee erillisenä kysymyksenä, miten soiden ja turvemaiden strategiassa esitetyt toimenpiteet toteutetaan."

    Kun suostrategia valmistui vuoden alussa, siitä jätettiin eriäviä mielipiteitä ja tehtiin kantelu EU:hun. Mutta käytiinkö siitä kansalaiskeskustelua? Oliko jossain auki sivu kommentteja varten, kuten nyt tästä monimuotoisuusstrategiasta? Jos ei ollut, eikö suuri osa Suomen luonnosta ole jätetty Vapolle ja kumppaneille, jotka pitkälle sanelivat kaikkien tietämän kantansa suostrategiaan?

    Soiden hävitys hävittää koko ympäristön, itse suon ja sen elämän, alapuoliset vesistöt, ilmaston ja hengitysilman. Se hävittää muut elinkeinot. Monilla olisi asiasta paljon sanottavaa ja ensi käden tietoa.

    Lukevatko virkamiehet koskaan edes niitä kymmeniä adresseja, joita soiden puolesta tehdään, tai adressien keskustelupalstoja? Lukevatko he avien päätöksistä, miten paljon jokaisen yksittäisen suon hävitystä vastustetaan? - Ja yleensä turhaan.

    Kun puhutaan luonnon monimuotoisuudesta Suomessa, astuu voimaan neukkulamainen käytäntö: Nyt ei puhuta soista eikä turpeesta. Niistä puhutaan sitten ihan erikseen, Vapon ja kumppaneiden kanssa. Puhuttaisiin edes kerran niiden ihmisten kanssa, jotka turpeenkaivajien toiminnasta kärsivät.

    VastaaPoista
  3. Suo- ja turvekysymys on mielenkiintoinen ja haastava. Ihmettelen kuitenkin myös yksioikoista turpeen vastustamista. Jos se ei uusimman määritelmän myötä olekaan nopeasti uusiutuva, se on kuitenkin kotimainen, syrjäseutujen ihmisiä työllistävä kotimainen energiamuoto.

    Niin kauan kuin Suomessa poltetaan tuontikivihiiltä, turpeella on paikkansa energiantuotannossa. Kun kivihiiliriippuvuudesta on päästy eroon ja metsä/ydin/tuuli/ym. voimaa riittää järkevien elinolosuhteiden ylläpitoon täällä kylmässä Pohjolassa, voimme kenties luopua turvetuotannosta. Jos turvetuotannon kieltäminen johtaa tuontikivihiilen käytön kasvuun tai uljaiden tunturimaisemien tai hienojen rannikkomaisemien lopulliseen pilaamiseen tuuli"puistoilla", ollaan kyllä melko hakoteillä. Elämisen edellytyksiä Suomessa on pohdittava syrjäseutujen elinmahdollisuudet huomioon ottaen. Ei meidän etelän kaupunkilaisten ole syytä sanella, miten maakunnissa eletään. Kaikkine puutteineenkin esimerkiksi turvetuotantoon perustuva energia mahtuu hyvin suomalaiseen energiapalettiin parempia vaihtoehtoja aktiivisesti etsittäessä.

    Antti Otsamo, Helsinki

    VastaaPoista